1/28/2013

#116 Mieletöntä!

Oikeesti aivan mieletöntä! Mä räjähän kohta! On sattunut niiiiin paljon hauskaa eilen ja tänään!♥♥♥ :3

Eilisestä sen verran, et käytiin auttaa mummoo muuttaa takas sen asuntoon. Se oli joutunu muuttaa hetkeks pois, ku sen asunnossa oli putket vuotanu, ni se jouduttii remppaa. Kuitenki. Ekana mentiin Ellin ja Juhon kannsa kukkokoulun pihalle. Elli luisteli vähän aikaa ja mä olin Juhon kanssa siellä niissä kiipeilytelineissä yms. Ekana mä siis annoin Juholle vauhtia siinä jännästtä keinussa vai mikä onkaan. Se sellanen missä on kaks tolppaa ja niitten välissä oli sellanen rihma. Ja se toinen eolppa oli pienen mäen päällä ja siitä työnnettiin vauhtia.. No toivottavasti tajusitte. Ellihän ei jaksanu kauaa yksinää luistella. Me sitten mentiin sinne isompaan kiipeilyhäkkyrään. Juho ei eka meinannu uskaltaa mennä sellasesta putkesta. Se pelkäs et se romahtaa! :3 ja siis ryömin minäkin siinä lumessa vähän, vaikka farkut olikin jalassa, eikä ulkohousuja. Sitten me mentiin takas sinne ihme keinulle. Me otettiin Ellin kanssa kisa, kumpi antaa kovemmat vauhin Juholle. Juho oli tuomari. Ekallla kiekalla Elli voitti. Tokalla, mä; Mä annoin niin kovat, et kun se siellä toisessa päässä töksäytti, ni Juho lenti kyydistä! Voi vitsi meinasin kuolla nauruun!! Se oli tosi hauskan näkönen. Lopuks me vielä taiteiltiin sellasen renkaan päällä, mikä pyörii. Se oli kauheen jäinen :L Sit me ei enää jaksettu olla siel, ni häippästii mummon asunnolle. Ku me käveltii, ni kysyin Elliltä et onks mun ripsarit levinny. No oli tietenki! Ja meijän ohi oli kävelly jo muutama ihminen! N.O.L.O.A! Ja kun yritin hankaa sitä pois, ni levitin sen vielä pahemmin! Onneks Elli autto, ja saatiin pois! Illalla me vähän Ellin kanssa kuvattiin sellasia videoita, mitä meinasin laittaa tubeen. Siis vloggausvideoista. No julkasematta jää kyllä se mun video. Niin PRO!
  Tänään koulussa mä olin Sannan kanssa välkillä. Me kierrettiin taloo. Kerran, ku mä kiipesin yhen puun juurelle, missä oli kasa lunta. Jäinen kasa! Ja sanoin Sannalle et kato (oli siis tarkotus liukuu alas), ni mä liukastuin ja kaaduin aika upeesti äänitehosteiden kanssa! Meinattiin Sannan kanssa kuolla nauruun! Ja yhellä välkällä, kun me mentiin vessaan lämmittelee (siellä on läämmin :)) Ni joku 1-2. lk:lainen tuli sinne. Me lukittauduttiin yhteen vessaan, et se ei huomais. :O Fiksuja? No ei siinä vielä mitään. Toka vikalla välkällä me kuljetettiin toisiamme sokkoina taloo ympäröivä lenkki, mitä aina välkällä kierretään. Pelottavaa.. Eka Sanna oli sokko ja kaikki meni hyvin.Ja kukkulan kautta mentiin. Sit mä olin. Ja kun me kierrettiin sen kukkulan kautta, ni sen alapuolella oli sellanen "kynnys", mikä oli lumesta(siis auratun tien ja hangen välillä(jäinen, kesti kävelä) Pudotus oli jtn. 20 cm, astuin siitä silleen, ni tuntu et se pudotus olis ollu ainakin jotain metri! Ja ofc kaaduin taas hienosti. Ja heti sen jälkeen kello soi. Vikalla välkällä sattui pahin moka ever! Lähettelin Sannalle Cheekin kuvia, ni lähetin vahingossa Opelle yhen kuvan! OMG!!! Help! Olin silleen voi ei! Ja siis luojan kiitos, en oo vaihatnu puhelimen nimeks mitään iitu tms.! Se oli ihan vaan se puhelimen alkuperänen (GTS-5660) Ei tullu kyl sanoo mitään. Välttelin vähän sitä sen välkän ajan.. Mutta kaikki tunnit oli ihan normaaleija. Koulun jälkeen jäin yhteen kerhoon, jossa me kudottiin jollain kutomakehyksillä. Tein mustavalkeen. Kotona, me kuvattiin taas sellasii videoita. Ne saattasinkin kehtaa laittaa tubeen. Mutta paljon tuli pilalle menneitä otoksia! Katoin niitä äskö Juhon kanssa ja meinattiin repee naurusta! Pitää varmaan tehä 4. sähköposti ihan youtube käyttöön, kun muissa on niin typerä käyttäjänimi tubessa. Mulla olis sitten youtube-sähköposti, blogi-sähköposti(jouduin tekee uuden, ku ei antanu vanhalla tehä), hotmail ja se mun ihan eka gmail. Mutta saa nähdä tuleeko..

Enkös ookki joskus nono? :P Tää oli tällänen random postaus, mutta oli pakko saada tehä, ku naurattaa koko ajan kaikki! +++ Huom!! poistan varmaan sen mokablogin, kun en sinne oikein kirjottele!

♥:llä Iida

1/26/2013

#115 ...

Niinkun näkyy, en keksi minkäänlaista otsikkoa! Viimeksi taisin postata tossa tiistaina. Keskiviikko oli kyllä kans ihan normaali. Ussan tunnilla me vaan katottiin yks elokuva. Kaikki vaa nauro, ku siinä yks apina käveli. Ja kuviksessa me tehtiin sellasia kasvvokuvajuttuja. Otettiin lehdestä jonkun tyypin kasvokuva ja leikattiin se kahtia. Sitten se liimattiin paperiin ja piirrettiin ite toinen puoli. Se oli ihan hausaka.
  Torstaina ei ollu taaskaan mitään erikoista... Hei muuten! Unohin viime postauksessa kertoo, et laitoin maanantaina taululle väärän päivämäärän! Oli siis 21.1.2013 ja mä laitoin 21.9.2013. En tajunnu ollenkaa, ennenku yks tyyppi huomautti vähän siitä. Se vaa kysy silleen, et onks toi päivämäärä ihan oikein tms. Mä olin silleen joo, mut sitten katoin taululle ja tajusin virheen :3 (Y) Joo no mutta.. Kotonakin on ollut ihan normaalia. Torstaina yritin kuvata niitä videoita vähän huonolla lopputuloksella. Mielestäni mun ääni kuulostaa kauheen tunkkaselta (okei ehkä se onkin) ja tälleen, ja sit en keksiny oikein mitään sanottavaa. Joten varmaankin julkasematta jää. Eilen sen sijaan siivouksen jälkeen innostuin videoimaan samalla kun leikin Tatun kanssa. Mun pitää vielä kattoo se ja vähän muokkailla. Tiedättekö muuten te mitään ohjelmaa, jolla saa noita videoita muokkailtua paremmin. Muuta kun se Windows live elokuvatyökalu? ja sellasia, millä saa poistettua jonkun tietyn kohdan keskeltä videota?? ja esim. tehä sellasia remixejä ja ja silleen et saa sen videon niinku toistaa vähän aikaa sitä samaa kohtaa??0.o tällänen tietämätön amatööri kysyy.. Olis tosi kiva, jos auttasitte! Pienikin apu, tai vinkki on hyödyksi. Tai jos sillä Windows Live elokuvatyökalulla saa jotenki noita mitä aikasemmin mainitsi.. En kyl oo viel tajunnu jos saa.. Ja vielä yks kysymys. Millä ohjelmilla yleensä muokkaatte kuvanne? Mä olen muokannut PicMonkeylla.. Mutta siinä on nykyään niin paljon maksullisia juttuja, joita tarvitsisin myös...
  Palataampa takaisin Perjantaihin. Eka tunti oli meillä se sellanen yllin euroopan valtiot koe. Muistin kaikki, ainanki melkein.. En oo sit kyllä ihan varma, kirjotinko ne oikein.  Mut joo.. Toka tunti oli kuvista. Me tehtiin jotain raaputuspaperi juttua? Se oli kyl musta aika hauskaa. Siinä piti sellasella ihme kynällä (en osaa sanoo, minkälainen, mut siis siinä päässä oli sellanna teräjuttu) Sillä tavallaan raaputettiin jonkinlainen kuvio mustaan paperiin. Mä tein sellasen hevosen ja reunoille kukkaköynnöksiä. Eka aattelin tehä vaan hevosen pään ja se onnistukin testipaperiin. Mutta siihen oikeeseen työhön siitä päästeä tuli liian pieni :( Se paperi oli n. A4 kokonen. Ja sen kuvan piti peittää melkein koko paperi. No siis sen piti täyttää koko paperi, et ei mitään kauheen pietä sinne keskelle. No  siitä mun hevosen päästä tulikin liian pieni -.-' Sille piti sitten tehä koko vartalo. aattelin et se meni ihan pieleen, mut tuli siitä ihan siedettävä.. Paremmin olis kyllä voinut mennä.. Piirsin sen silleen, et se kattoo taaksepäin, kun se pään asento oli sellanen. Valmiiksi en sitä saanut. Sain napattua kuvan, siitä mun kasvokuvatyöstä. Laitan sen puhelimella tänne kohta, kun oon nyt tässä isolla koneella. josta tulikin mieleen ♥ saan tehtyy noita ♥ Sitten kolmas tunti oli se lenyraati. n. 4 laulua 11 oli muuta kun Cheekkiä ♥ Semmonen Cheek maraton siitä sitten tuli. Cheekin Ohituskaistalla voitti. Mä itse soitin Ei Oikotietä. Vika tunti oli hiihtoa. Me hiihettiin yks lenkki Sannan kanssa, mikä oli painettu siihen pellolle. Semmonen keskikokonen. Sitä ei ollu vielä tänä vuonna ollu, mut se oli viimevuonnakin. Siinä oli yks mäki, josta me Sannan kanssa laskettiin peräkkäin. Sanna katu semmosessa mutkassa, siinä mäessä, ja olin nii lähellä, et väistin suoraan sinne umpihankeen, ja sukset tökkäs & kaaduin. Jos olisi ollut suurempi väli, ni olisin voinu väistää silleen sen ladun puolelle, kun se oli niin leveä. Mut joo.. Sit me laskettiin mäkee. Mä laskin sellasesta missä oli hyppyri (pieni) ja sen mäen alhaalla sellanen kuoppa. Hyppyristä selvisin, mutta kuopassa kaaduin suoraan mahalleen. ja ofc mulla oli puhelin taskussa. Ei menny rikki. Toisellakin kerralla kaaduin heti kuopan jälkeen kyljelleen. Mutta kolmannella kerralla selvisin :D Jee hyvä minä! kolmas kerta toden sanoo. Mä olin muuten kellovastaava, kun mulla oli puhelin, eikä kellään muulla ollu, ees opella. Ja siis ope oli jossain koulutuksessa, ni onkohan se joku koulunkäynnini ohjaaja, joka piti kaikki tunnit. Tässä mun tekstissä saattaa olla aika paljon nyt kirjotusvirheitä, kun kirjotan nii nopeesti, enkä jaksa lukee tätä ;) Nyt en kyllä jaksa muuta kertoa, eikä tässä, kyllä muuta kertomista lekkaan.. paitsi että en pääse sinne heppaleirille ;(((( Mä itken.. Taisin kyllä jo siitä keroa aikasemmin. Tässä tai toisessa blogissa. Ens vikonloppuna on sannna synttärit perjantaina, ja lauantaina me mennään ehkä Mikkeliin kirppiksille ja vähän muuten shoppaa.. Mutta siis tossa ekassa kuvassa on se miun ubee työ ;) ja toinen on, ku vaihoin julisteet. Ja jos luitte tän, ni merkatkaa tohon tekstin jälkeen LUIN! Haluan tietää kuinka moni edes lukee mun höpötyksiä. Ja kommentilla saa laittaa mah. kirjoitusvirheet!

♥:llä Iida

1/22/2013

#114 -Mitä minä teen, minne minä meen jos sinä lähdet?

Tänään on ollut kaikin puolin mukava päivä. Tekee taas mieli postat, kun on vähän uusia kuviakin. Tänään kummiski koulussa oli hiihtoo. Me harjoteltiin koulujen välisiin ampumahiihtokisoihi. 5-6. lk:lla on melkein kolme kilsaa hiihettävänä! Sinnehän kuolee matkalle! On niinku lenkki, heitto, mah. sakkokiekat, lenkki, heitto, mah. sakkokiekat ja lenkki&6. vaihto/maaliin.. Pienemmillä on paaaaljon lyhkäsempi. Juu.. Sitte kässän tunnilla myö sannan kaa tehtiin niitä pussukoita.. Hitaasti edistyy. Onnistuin keihästää kynsitarran kynnest neulal. Ku pujotin neulan kankaan läpi, ni se osu kynteen :D sit meillä oli aamulla eri taxi. Samoin eilen iltapäivällä. Joops... Muuten on ollu kyllä normaalia..
Tänään käytiin sitte viien aikaan ellin kanssa suunnittelee ohjelmas yhteen kerhoon ohjaajien kanssa. Ja nyt ollaaan kamerakerhon tiloissa, ku iskä ja joku hyypiö miettii, et mikä ongelma siinä tulostimessa on, ku valokuviin tulee naarmu.. Ne tais just keksii sen.. Bongasin youtubesta sellasen ihmisen, joka tekee videoita.. Vähän niinku videoblogia tms. Sain inspiksen siltä ja aattelin kans jossain vaiheessa tehä sellassiikin. Mutta aattelin niihin vähän huumoriakin laittaa, ettei ole ihan vasn mikään perus my day- video. Jos taas ymmärrätte mitä tarkotan.. Oon kyl mahti selittäjä :D no mut mitäs mieltä te oisitte?? Mutta nyt niitä kuvia.
Ensi kertaan :DDD

1/20/2013

#113 Sunnuntai... :)

Tänäänpä en ole tehnyt kovin erikoisia juttuja. Eilen katottiin äitin kanssa Da Vinci -Koodi. Se kestikin pidempään, mitä luultiin. Oltiin nukkumassa jtn. puol yks.. Taas.. Joillekkin varmaan aika aikasin ja joillekkin varmaan kauheen myöhään.. Yleensä meen ennen 12 nukkuu. Alkaa aina väsyttää.. No kuitenkin.

Aamulla käytiin äitin kanssa hakemassa lehti maantien varresta. Mä olin potkurilla ja äiti käveli. Tatu oli ofc mukana. Sen takki aukes koko ajan. Ja sit ku mä otin sen lehden ja laitoin sen potkurin kyytii, ni se tippu koko ajan -.- alko raivostuttaa se! Ja sillon ku mentiin, ni potkuri tökkäs johonki hiekkaan ja mä lensin sen yli varmaan aika hienosti ;)
Noo kuitenki. Elien tehtiin pizzaa ja söin päiväl lopun mun pizzasta. Sitten jouduttiin taas sinne puumettään. Sielläkin aikaa meni n. 3-4 tuntii.. Ei kiva -.-

Vähän jälkeen neljän miä ja juho lähettiin luistelee. Se oli hauskaa ku oli lunta satanu vähän(n. puol senttiä) ja se oli aurattu ennen sitä, ni kivasti näky jäljet ku luisteli. :)) siel me viihyttiin n. tunti. Kotona syötiin ja käytiin kans saunas. Pelasin ellin kanssa kans jossain vaiheess  jtn. lautapelei. Tuleeko teille ikinä sellasia ihme ajatuksia, et sit siitä ajatuksesta tulee mieleen joku toinen juttu??? 0.o? Oon mahti selittäjä.. Täs esimerkki: nyt mulle tulee ekana mieleen blogi. Siitä tulee mieleen valokuvat --> iskä--> puumettä--> uuni--> lamppu--> yö--> elokuva--> kesä--> leiri... Jne. Mut siis tajusitteko mitä tarkotan. En kyl tiiä yhtään, miten noi liittyy toisiinsa? Ne tuli vaan ekana mieleen edellisestä sanasta.. Joskus mä päädyn samaan sanaan, mistä aloti: leiri--> talli--> blogi. Mut nii.. Tuli vaan mieleen tollaen, mitä välil mulle sattuu.. Enkö ooki ihan hullu? Välil mulle kyl tulee sellanen tunne et, ku jotain tapahtuu, ni välil tuntuu et se on tapahtunu aika semminki.. Toi tulee mulle aika usein.. En osaa kyl paremmin selittää, jos joku ei ymmärtäny tolleen.. Hmm.. Taas tulee tällasia ihme ajatuksia blogiin... Eipä tässä muuta tältä päuvältä. Huomenna taas kouluun.. Tähän loppuun viel kuvii, mitä oon eilen ja tänään ottanu. Huom! Kirjotin tän postauksen kännykäl, joten en osaa/saa laitettuu kuvatekstei niihin kuviin. Laitan ne tähän alkuun! Ja sori laatu jossain kuvis..
1. Kuva: vesihana :)
2. Kuva: pizza uunissa.. Kokeiltiin tuvan uunia söhköuunin sijaan. Äiti onnistukin levittelee mun pizzan täytteet uunin pohjalle..
3. Kuva: tatu<3
4. 5. & 6. Kuva: luistelusta. Vikana cheek- teksti <3
7. Kuva: lehti kranssista.. Varmaankin teko ;)

1/19/2013

#112 Normaly Saturday..

Heips :) tänään on ollut aika normaali lauantai. Aamulla väsäsin tohon tollasen bannerin, joka saa nyt kelvata joksikin aikaa. Tuossa sivussa on muuten kysely, joten olisi kiva, jos siihen saisi vähän täytettä :)
Hieman jäi vaivaamaan, kun tuo blogin otsikko tuossa bannerissa, ei kunnolla näy ;C Mutta en jaksa uutta rueta väsäämään..tai muuttamaan tuotakaan. Tästä tulee nyt nähtävästi todella todella lyhyt postaus. Kuitenkin sen nyt teen vähän fiilistelyksi. Eilen katsottiin illalla äitin kanssa Salt. Se oli kyllä aika hyvä elokuva :)) Kannattaa kattoo. Äsken juuri tulin tallilta, mutta en nyt kyllä oikein viitsi tallikuulumisia tässä blogissa kertoa, joten mars tänne lukemaan ne! Siis jos jotakuta kiinnostaa ofc ;))

En millään keksi enempää kirjoitettavaa, mutta kuvat saa korvata loput....

Rahaa... sitä tarviin :(



Varjo :)





Kuvatkaan ei nyt ole mitään kovin erityisiä...

1/18/2013

#111 hrrr.. Kyyylmä perjantai

Tänään on ollut ihan älyttömän kylmä päivä :( aamulla oli 27'c pakkast. Saatiin oottaa äitin autossa kunnes taksi tuli. Ja sit oli ihan älyttömän typerää kun koulussa piti olla ulkona! Siellä näytti et pakkasta olis jtn. 18'c! Hrrr.. Kuitenki eka tunti oli musiikkia. Käytiin tinttiluokassa soittaa rumpuja ja bassol & ofc nokkiksii..
   Toka tunti oli liikkaa. Onneks ei tarvinnu lähtä ulos pakkaseen luistelee, vaan meillä oli lentopalloo sisäl. Tytöt vs. Pojat oli joukkueet. Molempia oli 5. Kerettii. Pelata kolme erää. Ekan tytöt voitti 21-ömm.. Olisko ollu joku13 tms. Tokan erän pojat jtn. 21-16 tms. Ja kolmannen harmi vaan pojat 21-18. No ei voi mitään. Kolmas tunti oli ylliä. Hypättiin pari kpl:llää yli. 1.2. On yllin koe ja 25.1. On se euroopan valtiot koe. Ruuaks oli jotain riisipuuroo ja sellaata hyvää leipää <3 vika tunti oli ota (oman tön arviointi)  ja katottiin joku ihme video. Meillä oli vika kyyti. Taxin odotus kesti tunnin:( sit me mentiin potkurilla kotiin. Mä potkin ja juho oli kyydis. Tatuu käyttäessä sd juoks taas pellon toiseen päähän. Jäin oottaa sinne toiseen päähän ja huutelin sitä. Vähän matkaa se juosta laputti, mut sit alko tassuja palentaa, ni piti lähtee hakee se.. Taas se siinä potkurin kyydissä istu pihalle asti ja äkkiä sisälle! Nyt en oo viel paljoo mitään tehny, mut kohta siivoon viel ja sit katon eilisen ypäjän ja salkkarit. En eilen kerinny ku olin jumpassa. Äiti sai houkuteltua mukaan.... Ei oo nyt muuta. Täs viel pari kuvaa.



Tie vähän haljennut.

Sori laatu :( puhelimella tein postauksen, ni en oikein laatua huomannut..

1/16/2013

#110 no moi XD

Aattelin sittenki kirjottaa blogin tänään, nyt kun sain sen kännykkäänkin toimimaan. Nyt oon siis autossa Juvalta tulossa. Ja nenä on ihan sairaan kipee :c

Tänään kuitenkin oon ollu välkillä kukkulan kingii.. Ekalla välkällä.. Siis siinä ennen ekaa.tuntii yks tyyppi työns mut vuorelt silleen et löin naaman yhen toisen tyypin päähän ku käänsin päätä. Ai vit*u! Nenähän se siihen osui :c kauhee rasahus kuulu.. Tai ainakin ite kuulin. Eikä tullu ees verta nenästä. Mulla on näköjään on vahvat verisuonet..  Muuten on päivä mennyt suht normaalisti. Paitsi no välillä alko ärsyttää ihan sikana. Kotona en kerinny paljoo muuta tekee, ku piti lähtee sinne pianoon. Mummo olikin kotona, eli se vei meijät. Ei tarvinnu mennä linikal. Nyt siis ollaan kotiin menossa.. Jatkan illal tätä viel..

Tää nyt meni vähän hassusti, kun kirjottelin tota alkuu autos.. Tulin siis tossa vähän jälkeen puol ysin ja niin pois päin ;-) olin siis latinos. Siellä tanssittiin vähän kaikkee.. Äsken kävin suihkus ja leikin siellä tsunamia XD oon fiksu. Eli siis eka oli tavallista. Sit kun sammutin hanan ni "meri" vetäty. Ja sit kun taas avasin hanan ni tsunami iski! Hahaa :DD Äsken venyttelin vähän kans.. Mulla kun lihakset jumettuu tosi nopeesti o.O'
Eipä tässä muuta.. Kaikkia kyllä varmaan kiinnostaa nää mun leikit c; CX

Moik

1/15/2013

#109 Awww

Koko ajan tekee mielei postata! Taas!! En mahda mitään.. mutta..
Eilen äiti kuulemma tilas ne liput meille <3 Lähetään 30.5.13 Alanyaan <33 Juhon kummin häihin. Lento on aamulla, eli lähetään jo tiistaina iltapäivällä. Vielä pitäs saada äiti taivuteltua silleen et pääsisin heppaleirille.. Se haluu et menisin jonnekkin kesätöihin kerää mansikoita 0.o? Ei mulla siis oo mitään sitä vastaan, kun rahaakin sieltä saa :) Mut sit taas ku äiti sano, et se mansikka-aika on kesä-heinäkuun vaihteessa -.-' Ja 3. leiri jonne olisin menos on varmaan suunnilleen samaan aikaan.. No kattoo nyt.. Tai sit 2. leirille pitää kavereitten kanssa yrittää... Awwww.. Vit**taa jos en pääse!... hmm.. Olispa jo mun syndet, sit cheekin keikka, Alanya<3 ja toivottavasti leiri!..  Vaihteeks voisin palata tähän päivään tulevaisuuden suunnitelmistani..
     Eli siis tänäänkin oli aika normaali päivä...Aamul jaksoin jopa herää oikeeseen aikaan. Tatuu käytin.. Sillä oli taas vauhti päällä:)) Nyt se istuu mun vieressä.. Mutta aatteelin mennä potkurilla<3 Naapuriin taxin odotukseen.
   Koulussa eka tunti oli luisteluu ja ihan perus juttui. Mut luistelu on hauskaa :) Meillä oli mm. eri liukuja, jarrutuksia jne. Ja välillä oltiin vähän hippaa.. Kerran ku jarrutin ni meinasin lentää nenälleni, ku luistin tökkäs johonki. Onneks oli laita vastassa, ni sia jostain kii. Pelkään just sitä kaatumista, ku aina on polvet ihan sairaan kipeet tai sit häntäluu :((
Sitten vietiin ne revontulikuviksentyöt kirsikkapuitten oksille. Mulla oli siinä sellanen tökö naru, ku kaikki sano sillon, ennen ku jäädytettiin, et ei saa olla pitkä naru. vähän hankala ripustaa ://
Sitten meillä oli matikkaa, ja jtn. murtolukujen kerto- ja jakolaskuja. Easy.. Jakolasku oli kyl vähän hankalampaa..
Kolmas tunti oli äikkää.. jossa meillä oli adjektiiveja..
Neljännellä tunnilla äikkä jatku.. Ruuaks oli muuten yrttikalapaloja! Njamm!<3
Ja välkillä jatku kukkulankunkku. Kirjastoauto tuli n. 12 aikaan. Lainasin uuestaan yhen kirjan, joka on n. puolessa välissä. ja on ollu mulla jtn. yli 5 vk lainas. En oo lukenu sitä varmaan 3 vk:n!
Jo olis korkee aika jatkaa!
viides ja kuudes tunti oli kässää. me jatkettiin Sannan kanssa niitä ihme pussukoita. Niist tulee kyllä hienot! En nyt laita kuvaa viel(vaik otin) vasta sit kun ne on valmiita! Muttaa on mulla kuva siitä revontulujutskasta, mut en jaksa siirtää koneellle.. Kattoo sit ehk torstaina, kun huomenna ei missään välissä kerkiä! Mut kässän tunnilla vaan Sannan kanssa naurettiin koko ajan, ja koko tunti meni suunnitteluun, ku ommellaan siihen kaikkii paljetteja jms. Kangastusseilla saatiin sentään jotain aikaseks.
   Kotona ekaks avasin Länkkärin ja etin jutun Cheekin keikasta Poleenissa. Sitten... en ookkaan tehny paljoo mitään.. Vähän pianoa soitin.. Kohta varmaan mennään ulos.. ehkä pulkkamäkeen..
Mut ei tänään sen enempää... Kauhee hinku vaan postata!

Tähän lopuksi voisin kertoa vähän huomisen aikatauluista.
Koulussa kyllä on varmaan normaalia, jos ei, ni kerron torstaina!

koulun jälkeen kotiin. kotona n. klo 14.30 jälkeen. n. klo 15.50:neks linja-autopysäkille ft. Juho. Sitten pianosta kotiin n. klo 17.20.. eli siinä on mun ja Juhon 20 min. kotona vähän vaille kuus. Kotona syön ja puol seittemäks latinoon.. Se loppuu sit puol ysi! Huh! kiirettä pitää.. tyyliin meen kotiin, lähen Juvalle, tuun kotiin, ja meen latinoon! senkin jälkeen pitäs vielä läksyt tehä! Hyvä jos kerkeis ja jaksais!! Joku päivä olis haaveena mennä luistelee illal.. mutta huomenna en kerkee.. :((
ja paljon muistettavaakino lis.. mm. Kirjastokortti yms. kun jos kirjastoon menis siks aikaa, kun piano alkaa... Kun linja on n. 15 yli 4 juval.. hei! mähän voisin tehä vaikka läksyt sit siinä välissä, ku ei ole mitään muuta! jjoo! hyvä minä.. vähän hitaasti taas kulkee.
sit pitäs kattoo, millon ottas seuraavan tunnin, ku on kovia pakkasia lupaillu loppu viikoks. Jäis 2 vk. välist :(( yhyy ;((

No tänään ei ole muuta kerrottavaa.. Nyt meen kattoo eilisen Ypäjän. ja sit jtn. ehk sinne ulos :-B
Mut tähän loppuun kuvan siit kuvistyöstä, kun nyt kännykällä lisään...
Seon Moro!
Tossa se revontulityöni :-)

1/14/2013

#108 Norm Day

Tänään on ollut ihan normaali koulupäivä... Ainankin mulle.
Siis eilinen postaus jäi vähän kesken.. tänäänkin sen vaan äkkiä julkasin tossa..
Mut siis eilen käytiin siin neljän aikaan luistelee meijän koulul. Ekaa kertaa tänä talvena ainakin mä kävin.. Pari tuntia siellä viihdyttiin. Ennätysaika mulle, koska mulla aina jäätyy varpaat puolen tunnin sisällä.. Ihmettelen edelleen, miten ne eivät jäätyneet.. Ei se kyllä siitä voi johtua, että mulla oli villasukka, sillä viime vuonnkakin mulla oli, mut jääty silti... Muuten illalla puhelimella pläräsin ja tein instagrammiin tilin. Postauksen lopussa on sitten käyttäjänimi, jos joku haluaa rueta seuraamaan.
     Aattelin et tästä tulis vähän pidempi postaus, jos kertoisin vähän tarkemmin tästä päivästä.
Aamulla taas heräsin 10 vaille seittemnä ku on niin äänekäs herätys. Sammutin sen sitte, ja taisin nukahtaa uusiks. Havahduin n. 10 yli seittemän, et apua! Mutta hyvin onneks kerkesin.
Taksin odotuksella tuli kylmä :T Enkä kuunnellu musaa taxiskaa, ku akkuu oli jäljel n. 20% :/
     Koulussa meil oli eka tunti jtn. yrityskylä hommelii. toka tunti oli ylliä. Pitää vähä viel lukee tohon Euroopan valtoit kokeeseen.. siin pitää osaa 45 euroopan valtiota :/ Uh.. En kyl muista jtn. vajaa 10:tä.
No hyvähän sekin :) jos puoletki osaa ni siitä tulee 6½
   Välikllä me oltiin kukkulan kunkkua, nyt kun on vihdoin kukkula ilmestynyt sinne kentän laidalle.
Kolmas tunti meillä oli taas sitä yrityskylä koulutusta. 7 minaa mentiin yliajalle!
Tänään muuten vaihettiin pulpetti järjestystä. Silleen ihan kiva, mut silleen taas ei. Meillä on niinkun kolmen syhmät, mitä vaihellaan joka päivä. Kivaa, kun välillä voidaan järjestys vaihtaa :))
Enkun ja ussan tunnit meni ihan normaalisti, paitsi et enkunope teki ihan kakkapäätöksen -.- Me ollaan joka maanantai (siis nyt 6.lk:lla) sellasen pyöreen pöydän luona, ja vitoset pulpeteil, ja keskiviikkosin toisin päin. Ni nyt me ollaan koko ajan taas niil pulpeteil! Me ollaan oltu aina sillä puolella, missä on ne pulpetit! Aina 3. lk:lta asti! Ihan perseestä -.-
  Koulun jälkeen oli 4H. Siellä me leivottiin sellasia karkkeja. Ihan hyvii oli. Ja liikkasalissa leikittiin kans jotain. Kotona mä kävin eka käyttää Tatun. Sillä oli taas vauhti päällä! olin puoles välis peltoaukeeta, kun se oli jo toisella puolella. Potkurilla tietty, pääs nopeemmin ;) Ja sit Tatu teki kakatki keskelle tietä? 0.o?
Kotian tullessa se sai ihme vainun. Se vaa hyökkäs lumeen ja alko kaivaa. Sain pikku pätkän videotakin siitä. Sen aattelin laittaa tonne loppuun. Samoin kun muutamia kuvia, jotka nyt vihdoin ja viimein jaksoin tänne koneelle siirtää. Pitää viel vähän niitä muokkailla. Tänään tuli muuten Pollux :) Eli siis Penny Girl, mutta mulle aina Pollux. Niistä, mitä siitä tuli, ni laitan kans kuvat loppuun. En oo muuta kerenny tekee, ku niin nopeesti se kello taas kiitää.. Illalla alkaa taas Salkkarit.. ja Ypäjä tulee samaan aikaan :(( vähän huonosti ajotettu musta.. Toinen pitää ottaa tallennukseen ja kattoo myöhemmin. Otan ton bannerin nyt pois, kun en jaksa sitä enää.. Kattoo nyt, et jaksaisinko sen bannerin nopee väsätä.. Mut sanon et siinä olis varmaan neljä kuvaa tohon tyyliin tossa.. Tai sit PicMonkeyssa teen jonkinlaisen..
Ja on aina ihana, kun huomaa että olette laittaneetpostausten loppuun luin ja tykkään :) ja on kiva noita kommenttejakin lueskella.. Vaikka kaikkihan ne tähän asti on melkeinpä ollu positiivisia :)Ja eihän niitä ole kuin siellä täällä.. Samoin on kans kiva huomata, jos on tullut uusia lukijoita ja blogiin liittyneitä :)Niitä kyllä kaipaisinki.

Tulihan tätä tekstiä jonkin verran, kun välillä ärsyttää, ku tulee niin lyhkäsiä postauksia.. toisinaan tulee taas kauheen pitkiä..

Tässä on se video:


Musiikkina toimii jälleen Angry Birds. Musta ainankaa toi ei sovi tohon, mut en nyt jaksa parempaakaan tehä.. Mutta tylsempi se on ilman mitään musiikkia!
No nyt on kuvien vuoro :)
PicMonkeyllä muokkasin vähän joitain.. En oo kyl mikään mestari sitä käyttämään..

hmm. kumpaakohan on muokattu? Yritin saada tota tekstiä paremmin esiin.. ja tuli siitä aika hauska ;) 
Tässä on tälläsiä talvikuvia :)

Mun koru.. Ei ihan sellanen kuva, mitä yritin..

Ja Pollux :)



Nonni.. Siinä oli :)

Tälleenhän voisin rueta näitä kuvia laittamaan, kun mulla niitä yleensä on niin paljon..


Oon siis Instagramissa iitu_3
Ja twitterissä X_Iida_X


~Iida :-B


#107 Postaushullu 8B

Ihme postaushullu mustakin on tullu.. Tekee koko ajan mieli postata..
Taidampa kertoa vähän tästä päivästä.. Taas on viilis ;) vähän maassa :/
Enkä oo tehny kyl mitään mielenkiintoista. Kattoo nyt jaksaisko/ja kerkeiskö sen uuden bannerin tekemään.. Kyllästyin TAAS tuohon vanhaan... Ja kun tarkemmin sitä miettii, niin en enää tykkääkkään siitä lainkaan!! Yritin tehdä instagramiin tiliä.. mutta ei sekään oikein onnistunut :(
Aamulla oon vaan katellu toisten blogeja kännykäl, mutta blogin päivitystä on vähän hankalampi sillä tehdä :/ Juho häippäs jonnekkin sen kaverin synttäreille. Ja me jouduttiin TAAS puumettään!! ;((
Sielläkin meni n. tunti.. Nyt oon ollu semmosen tunnin verran.. Muffinssejakin leivottiin. Toivottavasti tänään jaksaisin siirtää niitä kuvia koneelle, ja jos missään vaiheessa kerkeen.. Muffinseistakin otan ihan 100% varmasti ainakin 1000 kuvaa..

tää jää nyt tähän..

1/12/2013

#106 Last Weekend ft. Heidi, now ft. Sanna

Wiikonloppu on mennyt jotenkin aika hitaast ? 0_o
No kuitenkin otsikko kertoo aika paljon.

  Koulussa;
Oli aika kiva päivä  ;B  (joo ja tosi upeet hymärit mulla)
Eka tunti oli kuvista, jossa me tehtiin sellanen revontulityö loppuun.
siin piti eka vaa värittää paperi täyteen "revontulia"  Sit siihen laitettiin narut ja laitettiin astiaan, johon laskettiin vettä. Sitten ne vietiin ulos jäätymään.. Odotan innolla, minkälaisia niistä tulee 8D
Tokalla tunnilla oli taas hiihtoa -.- Tällä kertaa mäenlaskua. Sit me vaan Sananan kanssa lähettii hiihtää.. Mut ihan kiva, ku latu oli peittyny ja jouduttiin hiihtää umpihanges 0.o
Kolmas tunti oli ylliä... again book..
Vika tunti oli O.T.A ja ssai kertoo vitsejä :) Aika hauskoja oli ;)
    Koulun jälkeen mä lähin kauheen muuttokuorman kanssa. No ei vaiska ;)
Ekana Sannan luona me vaan juteltiin jotain typerää.. sit mentiin ulos.. kuvattiin ja hypittiin ojaan. Polveen asti lunta! Ja ofc juostiin pellon vierest alas. Mun nilkat oli ihan jäässä ku tultiin sisälle.
Mut sitten me vaan leikittiin pehmoil jotain tosi randomii. Ja tehtiin kaikkee toisillemme sokkoina ;)
Ku ei keksitty mitään tekemist ni mentiin kattoo Vain Elämää Duetto-päivä. ♫♥
Hmmm... Mitähän me sitten tehtiin... Nyt oon siis meijän pöytäkoneel, ku läppäri on varattu. Nyt pystyy laittaa näit tällasii ♥ Jossain vaiheessa illasta, me katottiin Lumikki ja Metsästäjä ♥ hyvä elokuva (y) ja kakkasin kynnet Sannalle.
    Tänään kuitenki herättiin n. ysilt. Juteltiin... Jossain vaihees mentiin ulos. Käytiin kävelee.. alus oltiin kävelty yks mäki ylös, ni sen jälkeen lähettiinki vaa takas hakee potkuri.. Ja sillä laskettiin mäkee!! Scary ;B
Muuten ollaan vaan mietitty mitä tehään ja oltu tekemättä mitään! Katottiin _Vain elämää Katrin päivä. Ei kokonaan kuiteskaa.. Ja Helmiä ja Sikojakin katottiin, mut ei ihan loppuun.. viien aikaan olin koton. Nyt oon kuunnellu Vain Elämää- levyä ja ollu koneel.. en viitti laittaa mitään vanhoi kuvii tähän enää, joten tää jää nyt tällaseks. oon nii laiska, etten jaksa kännyst siirtää mitään kuvii koneelle nyt...
Toivottavasti illal katotaan Madagascar 3! Se on ihan älyttömän hyvä elokuva! Käytiin kattoo se sillon joskus (ku se oli elokuvateatteris) 3D:nä. Nyt lainasin sen Sannalt.
illal mun piti viel käyttää Tatu lenkil. Sille tyli vähän kylmä ja se pyrki syliin. En voinu oikein kantaa sitä, ku olin potkurilla. Laitoin sen siihen potkurin kyytiin istumaan. Siinä se istu koko loppu matkan kotiin ♥ ihana<33..Jotain mul kyl vielä oli.. taas unohin sen! Just oli mieles, ku tulin lisää tänne tän Tatu.jutun..
enempää kirjotettavaa ne keksi, mutta onhan tässäkin nyt jotain.. Uusi banneri pitäis väsätä.. Kuhan pääsen läppärille.. Broidi kattoo siit nyt jtn. Minecraft videoit.. En tajuu miten se jaksaa niit kattoo..
Tai jos joku olisi innokas tekemään mulle jonkinlaisen bannerin :)


♥;llä Iida

1/10/2013

#105 My week

On taas viikko hurahtanut nopeasti. Postaillakkaan ei ole kunnolla ehtinyt..tai no en ole ollenkaan ehtinyt.
Maanantaista en taaskaan muista mitään -.-' Tiistaista mulle jäi vaan mieleen äikkä, jossa meillä oli jotain posessiivi suffeksi juttuja (nimi jäi päähän) Ja kässä, jossa päästin viikon luontoäänen. Enempää en kerro siitä, sillä saatte käydä itse lukemassa sen TÄÄLTÄ.
Keskiviikkona.. Ai nii meillä on liikassa hiihtoo  J: 
Mutta keskiviikkona... Koulusta en löpise muuta, kun että. Vikalla välkällä oltiin ''sokkohippaa''
No okei.. Ei se oikeestaan ollu mitään hippaa.. Kulettiin vaan sokkona kentän päädyssä. (ja välkällä oli vaan 5-6 lk(pitkä päivä)ja meit oli 6-.-')
Kuitenki. Yhessä vaiheessa joku ja sattumalta tiedän kyllä kuka tönäs mut silleen et kaaduin. Sit melkein kaikki kaatu mun päälle. Se ihana tunne olla kasan alimmaisena :F
Kuljen taas hitaalla ja huomasin just että noista hymäreistä( J: ja :F, jotka keksin vaa nopee) tulee JF ;)
Noo mut kuitenki.. Palataan keskiviikkoon. Mulla oli taas kerran piano, mut ennen sitä kävin ostaa mulle ja Sannalle mässyä wiikonlopuks :)
Tänään saatiin koulus karkkii :)) Musiikissa me vaan mentiin minä, Sanna ja Sini saliin, ku piti harjotella nokkiksellla yks biisi, mut me vaan juteltiin siel.
Sit keksittiin Sannan kaa yks juttu.
Tänään oon vaan siivonnu ..joo kaikkii kiinnostaa.. Pakkaillu, ja pitäs koneelki tehä kaikkee..
Aattelin et tästä tulis pitkä postaus, mut ei näköjään :(( oon näköjään unohtanu paljon..
Yhyy harmittaa itteenikin..
No lisään tähän tai teen erillisen postauksen jos tulee mieleen jotain..

V***u oikeesti ärsyttää ku en muista ;((((


1/06/2013

#103 Vuoden 2012 viimeiset kuvat

Joo sori tää sekos jotenkinn, ni nää kaks postausta (103 ja 104) on väärin päin..


Eilen en kerinny laittamaan kuvia postaukseen, sillä ammuttiin raketteja vasta puolen yön aikaan..
Otin videon perhosista ja lentokoneista ja niistä pienistä paukuista. 2 kuvaa sain raketista.. Harmi vaan ei tullutkaan mitään kovin hyvää kuvaa ;(( Kännykkä (jolla otin kuvat) otti kuvan vähän liian myöhään, vaikkakin tarkennus oli enne posahdusta valmiina...

nyt sitten ajattelin tehdä tällaisen erillisen postauksen niistä kuvista

Aluks eka kynttiläöitä :)



Uuden vuoden -herkut :)





Tinoistahan piti ottaa toki kuvat :)




Tossa onkin noi kaks vierekkäin ihan kivasti, ni jätin ne tolleen pieniks. Mun lumiukko ja raketti.

Tässä vielä pieni pätkä:

Enjoy~  

#104 Weekend ft. Heidi

Koulu alkoi taas...joka on syvältä. En millään jaksaisi aamulla herätä, enkä noita läksyjäkään oikein muista tehdä..
Pitää yrittää totutella..
Mulla oli siis lauantaina ratsastus. Sen jälkeen Heidi tuli meille yöksi.
Ekana lakkasin Heidille sellaset delfiini-kynnet (postauksen lopussa video-ohje)
Sitten taidettiin mennä ulos. LUMISOTAA!! Me oltiin Ellin kanssa rajennettu linnat jo aikaisemmin, silloin kun oli nuoskaa päällyskuoren alla. Elli hajottikin mun linnasta osan, ni me korjattiin se ja tehtiin vähän korkeempikin. Elli voitti meijät, mut otettiin 1 elämän tasotus ottelu, jossa me voitettiin :)
Saunassakin käytiin, ja siellä jatkui vesisota.
Illalla katottiin Lumikki ja Metsästäjä + tehtiin jotain random videoita...
Aamulla herättiin jo 8.15 Heidiä tultiin hakee jo puol 11 :cc
No siinä välissä lähinnä pakkailtiin (heidin tavarat) korjasin yhen kynnen ja lopuks oltiin ulkona taas lumisotaa. Vähän aikaa kerittiin laskemaan mäkeä. Heidi kiilas mut pari kertaa lumihankeen ja toisin päin. ja melkein koko ajan kaaduttiin. ihan kivaa oli.
Sit oli kans syvältä, ku Heidi lähti, ni piti pari tuntia mättää puita metäs.. yhteensä tänään oltiin 3 h ulkon..
Nyt tässä illalla pelattiin Rayman Origins- PS3 peliä.. vai mikä nyt onkaan.. kuitenkin. Ja lakkasin kynnet.
Nyt laitoin ne kuvat siihen UUDEN VUODEN postaukseen, joten käykää katsomassa :)
Huomenna pitäs taas mennä kouluun, ja läksykirjoja en ole jaksanut edes avata.. jos tässä illemmalla..

Tässä on nyt se video kynsien tekemisestä, ja sen jälkeen muutama kuva tosta lähiajalta.

Anteeks laatu noissa kuvissa -.-
Kännykällä otettu..



"Heart"

Mun Lumiukkoni: Silinteri päässä, ja oyssy kädessä (yrittäkää erottaa) = Sotilas/henkivartijani.


2013


 ~Iida