3/30/2014

On kaikki sekavaa, se jokin saapuu aikanaan

Hey! Multa on nykyään näköjään turha odottaa postausta kuin kerran viikossa, viikonloppuna. Ei yksinkertaisesti riitä aika. Nyttenkin ens viikolla kaikkina muina päivinä joku koe, paitsi keskiviikkona. Maannataina musiikinkoe(todennäkösesti ihan helppo, ainankin osaan ne perusasiat, mitä siinä oli lukuun ottamatta basson, rumpujen, kitaran osia. ei oo aikasemmin tarvinnu perehtyä niihin), tiistaina enkun koe, torstaina äikän koe ja perjantaina mantsan koe. Joka päivä pääsee pänttäämään jotain ainetta. Tiistaina ei onneks tartte(ainankaan mun)
Tiistaina mulla oli tunti jo viideltä. Koulusta menin Lillin kanssa äitille töihin ja sit se vei meijät tallille. oli kiva taas, kun ei ollu liikaa kentällä ja kun päästiin hyppäämään talven jäliltä! menin Aapolla ja se meni muuten iha perus hyvin, mutta se alko kieltämään jumppasarjaa muutaman hypyn jälkeen, kun niitä välejä pidennettiin. Pystyn se hyppäsi ihan hyvin. Mulla vaan taitaa olla vielä vähän tekemistä tuon tekniikan kanssa :'D Ja Aapolla oli muutenkin kiva hypätä.
Keskiviikkona kävin ottaa HPV- rokotteen. Pikkusenko ees jännitti kässän tunnilla ennen sitä rokotetta, kun yhet lukee netistä siitä ja mitä sivuvaikutuksia siitä saattaa tulla. Ja sen rokotteen jälkeen alko iltapäivästä olla käsi kipee, ei pystyny nostamaan sitä juuri ollenkaan. Ja yhtä kiee se oli torstai-perjantainki.
Perjantaina jäin koulun jälkeen nuokkarille, kun se aukes Sampolaan. Se oli ihan kivannäköne ja nyt on sit maanantaisin paikka, jonne mennä oottaa koulun jälkeen ennen pianoo. Pelattii siellä pingistä ja semmosta hauskaa juttua. Mä en ttiä sen nimee, joten multa turha kysyä.
Eilen meni oikeestaan koko päivä semmosella muotokuvauskurssilla. Opin vähän siitä, miten ne valot ja varjot on hyvä, kun ihmistä kuvataan. Ja kun oli kans semmoset kunnon salamat ja kaikkia semmosia studiokuvaus juttuja. Ja tänänä kävin ulkona kävelemässä ja kuvaamassa pari tuntia.
Ja joo. Oon huomannu, että mulle tulee kirjotusvirheitä. Kun kirjotan, ni korjaan kyllä ne, mitä huomaan, mut kaikkia en huomaa, ja kun en ees varmaan koskaan tuu lukemaan näitä mun kirjotuksia, nii ni. Ja kun en ees lue näitä senkään jälkeen kun oon ne kirjottanu. Ainoastaan melkeimpä sillon, kun joku on kommentoinu et on kirjotusvirheitä.
Kokeilin muokata nuo kuvat kokonaan ipiccyllä. Musta tuntuu et kuitenkin yritän opetella sen photoshopin käyttö, koska se picasa, ei enää oikeen toimi hyvin. Se teki niistä kuvista huonoja. Nääkin on nyt vähän parempia, kun ne picasalla muokatut, aika lämminsävyisiä tosin nyt.
Ja linkkailkaa vielä blogejanne tuonne Linkkaa blogisi -postaukseen! :)

3/23/2014

But I know I'll die happily

Hey! Mä en eilen kerennyt tulla postaamaan, mutta tänään sitten sen verran sain aikaa varattua kirjoittmiseen. Pitäis vielä tt:n kokeeseen lukea vähän, kun on kauhene vaikee koealue ja koe huomenna.
Tiistaina mulla oli tunti ja menin taas Aapolla. Meni muuten tosi hyvin. Sain sen pysähtymään ja peruuttamaan nätisti, jota en oo enne Aapolla saanut. Ja muutenkin Aapo kuunteli tosi hyvin. Laukassa oli vielä vähän ongelmia, mutta muuten meni ihan hyvin. Ensi viikolle varasin Speedyn, jos kenttä ei oo kauheen liukas.
Eipä tossa viikolla kovin paljoo muuta oo sitten tapahtunutkaan. Eilen käytiin Mikkelissä. Piti joitain asioita käyä ostamassa ja sitten muuten vaan vähän kierreltiin. Jotakin tarttui mukaan ja itseasiassa kaikki olikin alennuksesta, mitä mukaan tarttui.
Tänään käytiin Pieksämäellä Järvisuomen kuvaksian julkistustilaisuudessa. Osallistuin neljällä kuvalla nuorten sarjaan ja kaski niistä sijoittui. Voin otoh loppuun laittaa ne kuvat, tosin ne ovat vähän paremmin muokattuja siinä kisassa, kuin nämä, mitä tähän postaukseen laitan. Mutta kuitenkin. Toinen niistä kuvista sijoittui 9. kymmenen parhaan joukkoon ja toinen kuva voitti koko sarjan!
Mutta eipä mulla tässä muuta. Käykää linkkaamassa bloginne tuohon edelliseen postaukseen! :) 
Ja näillä kuvanmuokkausohjelmilla ja bloggerilla on jokin ongelma mua kohtaan. Nää on alkanu tekemään näistä kuvista tämmösiä kauheita epätarkkoja, väärävärisiä kuvia... Mistähän asetuksista niitä pitäis säädellä...
Mustat farkut - 14.90€ CUBUS (ale, norm. hinta 39.90€)
Juomapullo - 1,50€ STADIUM (ale)
Paita - 7€ SEPPÄLÄ (ale, norm. hinta 24.95€)
Tekninen paita - 5€ STADIUM (ale, norm. hinta 19.90€)
Topit - 15€ kpl STADIUM (ale, norm. hinta 44.90€)
Mutta oikeesti kamalat nuo ostoskuvat ja kuukuvat! 0____0 herrajumala 
Ja tuossa alhaalla nuo kuvatm joilla sijoituin, tosin vähän paremmin muokattuina kisassa. Jälkimmäisellä kuvalla voitin sen sarjan.

Link you'r blog!

Eli tosiaan teen nyt sen linkkaa blogisi- postauksen. Käyn katsomassa jokaisen ja laitan sitten plussat ja miinukste blogista ja olenko blogin lukija. Aikaa teillä on 4.4.14 asti.

3/16/2014

Selvästi hyvä päivä! Hyvä päivä! Siis hyvästi selvä päivä!

Huhhuh! Ei oo kerenny ollenkaan tulla koneella käymään. Kauheesti taas ollu kaikenlaista. Ei varmaan mitään ihmeellistä ole tapahtunut nytten, mutta tiistain tunti peruuntui ni kävin kirkolla lenkillä Merikan kanssa.
 Eilen pidin synttärit. Aamulla harkkojen jälkeen suurin osa tuli meijän kyydissä meille. Ja muutama sitten vähän myöhemmin omalla kyydillä. Olin kutsunu Sannan, Sannin, Annin, Lillin, Meijun, Merikan, Sanin ja Tiian. Tiia vaan joutu lähtee illalla kuuden aikaan kotiin, ku sille nousi kuume ja migreeni. Toivottavasti joku toinen kerta pääsee sitten uudelleen meille käymään. Muut jäi yöksi.
 Iltapäivällä Roope ja Kalle kävi meillä. Sain aika nättiin pakettiin(talouspaperi ja maalarinteippi)paketoidut mun aurinkolasit. Pelattiin vähän aikaan pullonpyöritystä. Ja sitten ne lähti. 
Enne kun ne tuli, me heitettiin gio yläkerran ikkunasta ulos ja heitettiin sitä puuhun ja lyötiin pesäpallomailalla ja lyötiin kiveen sitä. kyllä se sit siinä hajos. Se oli sen luurin loppu. Sillähän myö se rikottiin, kun sain uuden puhelimen perjantaina. Samsungin Ace 3♥ 
Käytiin sitten neljän aikaan vielä kävelemässä ja niih. Jos en kauheen yksityiskohtaisesti kerro kaikkea.
Illalla lähinnä vaan juteltiin ja naurettiin ja nii. Vähän oli välillä semmonen olo, kuin ois puun ja kuoren välissä, kun porukka meinas jakaantua kahtia. Mutta kyllä se sitten järjestyi.
Päätettiin ettei nukuta koko yönä. Osa tosin nukati kolmen jälkeen ja ite nukahin jossain viien ja kuuen välillä ja pari valvo ainanki kuuteen. Ja kaikkihan me herättiin kaheksan - puol yheksän aikaan. Osa oli kyllä ihan pimpeli pom aamulla ja yöllä.
Käytiin aamullakin vähän kävelemässä ja siinä sitten vähän piristy. Loppuaika lähinnä vaan vielä juteltiin, enne kuin nää tultiin hakemaan. Mutta kyllä mulla ainankin oli ihan kivaa! :) Toivottavasti muillakin ;)

3/09/2014

I don't know just how it happened


Heipsun! Kerkesinpäs tulla vielä postaamaan. Maanantaina ei ois millään jaksanu lähtee kouluun. Mutta kyllä se nyt sit meni siinä.
Tiistaina kävin ratsastamassa Aapolla ja meni ihan hyvin, jos vaikka edellisiin kertoihin verrataan, mutta on siinä vielä paljon tekemistä. Peruutus ei sujunut ei yhtään. Tällä kertaa sain sillä kuitenkin laukan ihan kunnolla. Laukattiin pääty-ympyrällä ja lopussa pystyin vähän menemään koko kenttää ympäri. mutta tästä se lähtee. Oon miettiny että vois kun kenttä sulaa kokonaan ni alkaa ratsastamaan taas Speedyllä. Ei tarvis pelätä et se liukastuis ja kun päivät pitenee että se säikkys sieltä metästä mitään. Kun se ei oo tainnu nyt olla tuntikäytössä vähään aikaan.
Muuten tää viikko on nyt menny ihan normaalisti. Tänään kävin vaan taas Hasalla. huimat 2 kertaa saatiin aikaseks käyä laskettelee tänävuonna. Nythän se tais olla viimenen kerta tällä kaudella kun se oli auki. Otettiin 4 tunnin liput ja laskettiinkin se 4 tuntia. Vähän alko lopussa mono hankaamaan jalkaan. Äiti vähän  puhu, jos ostais omat vehkeet, ni tulis halvemmaks käyä laskettelee, ku et vuokrais joka kerta.
Pitäs saada äikän kirja luettua, kun tiistaina ois se koe siitä. Jätin sen tarkotuksella tälleen lyhyelle ajalle, mutta nyt menee vähän liian niukille aika. Taijan painua tästä lukemaan sitä.
Sain taas parit haasteet. jos vastaan vaan niihin kysymyksiin, kun on tääkin niin monta kertaa tullut.

Kiian kysymykset:
1. Lyijytäytekynä vai lyijykynä? - Lyijykynä
2. Lempi ohjelma? - Kosto♥ Se alkaa tänään!
3. Talvi vai kesä? - Molemmat, kompromissi syksy :)
4. Inhokkieläin? - Just tyyliin semmoset koppakuoriasiet ja hirvikärpäset ja paarmat yms.
5. Paras muist? - Muistoja on paljon mmä osaa sanoo vaan yhtä parasta
6. Lempipäivä? Mikis? - Varmaankin lauantai, koska vapaapäivä (:
7. Mihin aikaan heräät arkena? - Kello sooi kaks kertaa, eka 10 vaille 7 ja sit 7:ltä. Herään yleensä seiskalta, kut tuo kymmentävaille on vähän semmonen herättely jo, etten sit seiskalta sammuta vaan kelloa ja jatka unia.
8. Mihin aikaan meet nukkumaan viikonloppuisin? - Joskus yhentoista jälkeen suurin piirteen. Joskus menee pitempään, yli puolenyön ja joskus 11-12 aikaan
9. Lempi numero? Miksi? - Emmä osaa sanoa. Varmaan 3, koska se on kivan näkönen ja semmone :3
10. Mihin maahan haluaisit matkustaa? - Usa, Englanti ja Ranska
11. Laiva vai lentokone? Miksi? - Varmaan laiva, koska turvallisempi sinäänsä

Alisan kysymykset:
1. Lempi vaatekauppa? - Joku Gina tai Cubus tai H&M tms.
2. Unelmatyö? - Eläinlääkäri
3. Minne haluaisit matkustaa? - Lontooseen, Pariisiin ja New York/Los Angeles tms.
4. Hamsteri vai pupu? - Pupuuu
5. Sipsi vai suklaa? - Ehdottomasti suklaa♥
6. Farkut vai lökärit? - Lökärit
7. miten pitkään oot blogannut? - Öömmhh. Varmaan jonku 2 vuotta suurin piirteen
8. Paras koirarotu? - Kaikki on ihania, mut varmaan saksanpaimenkoira tai jacrussel/parsonrussel
9. Lempiruoka? - Feta salaatti ja texmex salaatti
10. Tykkäätkö leipoa? - On se ihan kivaa, oon vaan vähän  laiska sen alottamsien suhteen
11. Täytekakku vai suklaakakku? - No suklaa tietysti!

Kiitos vielä haasteista (: Voisin muuten tehä semmosen linkkaa blogisi -postauksen, Maijun blogissa oli semmonen ja se vaikutti tosi kivalta. Laittaisin siihen plussat ja miinukset, mutta teen siitä aiheesta vielä vähän myöhemmin postausta! vähän vaan mietin tässä, että tulisko siihen blogeja.

3/02/2014

Hiihtoloman viimeiset päivät ja haasteita

Hiihtoloman vikat päivät onkin menny sitten nuhassa. Perjantaina järjestelin mun huonessa uudestaan. on se nyt vähän siistimpi. Lauantaina käytiin Hasalla vähän laskettelemassa. Oli se ihan kivaa. Ois ollu tarkotus käydä useemminki, mut ei ollu sitä lunta oikeen. Pari kertaa kaaduin, ku suksi tökkäs vähän siihen möhjöön, mitä siitä lumesta alkoi tulla vähän tietyissä paikoissa. Tai suksi ei niinkun ottanu siihen kiinni. Sannin oli eka tarkotus tulla meijän kanssa, mut se ei sit päässy.. :'( Tänään ollaan sitten varmaan koko päivä kotona. Ei oikein jaksasi tehä mitään, kun tuntuu että on veto poissa ihan kokonaan. kattoo miten huomenna jaksais kouluun raahautuu.
Sain se samaisen haasteen kahdesta blogista, minkä olin jo tehnyt.
 En jaksa keskiä uusia faktoja itsestäni, pahittelen. Muta käykää lukemassa semmosia faktoja musta, mitä ette välttämättä tienny, mun ja Sannin yhteisestä blogista, johon tein semmoisen postausken!

Mutta vastaan kummankin kysymyksiin.

Ensin Julian :
1. Tän hetken lempibiisit? (3) - Fighter, Bound to you ja Ota mut kiinni
2. Mikä biisi kuvaa elämääsi juuri nyt? - Huhhuh. En kyllä yhtään tiiä! Sanon nyt vaikka fiiliksen mukaan Cheekin äläl pyydä mitään
3. Kappale jota et voi sietää? - Robin Thicke - Blurred Lines ft. T.I., Pharrell
4. Kaunein eläin mielestäsi? - Riikinkukko
5. Lempinäyttelijä(t)? - Jim Carrey, Johnny Depp, Cameron Diaz
6. Mikä puhelin sinulla on? - Samsung Galaxy Gio
7. Oletko hyvä englannissa? - Mun englanti tais olla 9, ni vissii ihan hyvä oon :)
8. Entä ruotsissa? - Ruotsikin tais olla ysi, ni oon mä kai siinäkin ihan hyvä, mutta en tosin tykkää siitä läheskään niin paljon kun englannista
9. Mitä kieliä puhu? - suomea, ruotsia(jonkin verran) ja englantia tällä hetkellä
10. Haluaisitko jonkun lävistyksen, jos haluat minkä? - No oon miettiny korvan siihen pieneen läpykkään lävistystä(en muista sen nimeä) ja sit napakoru ja nenään, mut en tiiä meinaanko ikinä ottaa sitä nenäkorua, ku en tiiä sopisko ees.
11. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? - Varmaan koira
Sitten Annen :
1. Suosikki paikkasi? -Varmaan koti, oma huone
2. Elämäsi tavoite? - No en oo oikeestaan koskaan miettiny :o
3. Mitä fanitat? - Cheekkiä
4. Tykkäätkö eläimistä? - Juuh!
5. Onko sinulla oma huone? - On miulla.
6. Suosikki blogisi? - kaikki kavereitten blogit ja sit esimerkiska. miisan ja Monan blogit
7. Mitä teet nyt? - kirjoitan postausta
8. Millainen olisi unelmiesi eläin? - En osaa sanoo, tiiän sitten kun semmonen tulee vastaan
9. Twitter vs. Facebook? - Facebook. Mulla on twittertilikin, mutta en oo oikeen oppinu twitterin hienoutta, ni en juurikaan käytä
10. Kuunteletko musiikkia? - Todellakintodellakintodellakin!
11. Mikä puhelin sinulla on? - Se ihana gio!


Tän haasteen saa tehä kuka nyt ikinä haluaakaan! En jaksa haastaa ketään erikseen.